29.1.08

Sisätäyttövaippa

Tässä kaapin pohjilta löytyneistä kankaista ommeltu sisätäyttövaippa. Kaavana Mummut, koko M, mutta taisin vahingossa leikata mukaan saumanvarat, joten vastaa enemmänkin kokoa L. Lisäsäätötarran kanssa kuitenkin jo nyt käyttökelpoinen, tosin vielä isohko, yö- tai päiväunivaippa. Sisäpinta ja tukikangas trikoon alla valkoista kierrätysflanellia.

Villasukat 2


Toiset villasukat itselle.
Lanka: 7 veljestä
Puikot: bambu 4
Ohje: langan vyötteestä mukaillen (40s)
Nilkat 2o2n-joustinta, jalkaosa sileää. Tällä kertaa neuloin sukat kokonaan yksinkertaisella langalla.

Päälle neulahuovutin taas niitä valkoisia palloja, ja pohjiin ompelin päkiän ja kantapään kohdalle lämmikkeeksi palaset pesukoneessa huovutettua neulottua hahtuvaa. Tämmöiset:

Imetystunika

Ompelin itselleni joustavasta trikoosta ja parista resorinpalasta imetystunikan. Otin mallia tästä Boobin vastaavasta.

Oli yllättävän helppo tehdä. Kangasta tähän kului 1-1,5 m.

Kesähattu

Ostin kirpputorilta (jonkun itse tekemän) kivan kesähatun. Piirsin siitä kaavat tähän hattuun.

Kukkakangas on ollut alunperin pussilakana, sen jälkeen kesämekko ja nyt hattu (ja kesämekko lyheni topiksi). Vuorina on punaista pellavaa, joka on peräisin housujeni lyhennysprojektista.

Hattuosa koostuu viidestä kappaleesta, vuori samoin. Lieri koostuu neljästä palasta, joista kaksi muodostavat yläpuolen ja kaksi alapuolen. Välissä jäykkää verhokangasta vahvikkeena.

Hatusta tuli vähän liian pieni, mutta käyttökelpoinen kuitenkin.

19.1.08

Neulahuovutus kaulahuiviin

Ostin ihanan villaisen laatukaulahuivin joulupukinkonttiin. Jotta se ei olisi ihan samanlainen kuin kaikilla muillakin, sisältyi lahjaan neulahuovutus halutulla kuviolla.
Tällainen siitä tuli (muutaman neulahuovutuksen ja purkamisen jälkeen). Sekä tekijä ja käyttäjä ovat tyytyväiset.

Lumilyhty

Joulun alla -ja vähän joulun jälkeenkin naputtelin erinäisen kasan lumipalloja. Kasasin niistä vapaalla kädellä lumilyhtyjä ja sisälle laitettiin tuikkimaan led-tuikku.

Pallon sisus on Huopanen - tai Nalle langasta keritty pikkukerä. Pallon pintaan on neulahuovutettu valkoista huovutusvillaa.

Idea tuli Villapallon blogista. Villapallo oli löytänyt idean täältä.

Jaksaisikohan sitä tehdä tällaisen vielä itsellekin, no ehkä ensi jouluksi...

16.1.08

Toinen hahtuvapipo

Tämän hahtuvapipon neuloin myös joulupakettiin ja hyvä tuli, koska yhden pipon tehneenä tiesin jo mistä on kyse.
Lankana mustaa perushahtuvaa ja valkoista Maaemon luomuhahtuvaa. Idea pipoon Pikkusiskolta ja tapa tehdä tuli täältä ja omasta päästä. Silmukoita yhteensä 88, josta takana 13, läpissä 16 ja edessä 37.

Jatkossa en tee päättelyä erivärisellä langalla, se ei vaan ole riittävän tyylikästä. Lapsen lempipipo tämä kuitenkin on ja jokapäiväisessä käytössä.

15.1.08

Tytön hahtuvapipo

Joulupukin pussiin väkersin kaksi hahtuvapipoa, tässä niistä toinen. Idea pipoihin tuli sekä Pikkusiskolta että täältä. Ensimmäistä pipoa tehdessä neuloin jopa koetilkun ja sen perusteella päätin pipon silmukkamäärän.
Silmukoita yhteensä 88, josta takana 13, läpissä 16 ja edessä 37. Pipo ennen huovutusta leveys 36 cm, korkeus 29 cm. Vaan hiukan nafti tuli. Huovutin pesukoneessa 40 asteen ohjelmalla ja linkous täysillä 1400 kierrosta /min :0 . Taisi olla vähän liikaa.

Piposta tuli muuten ihan hyvä, mutta huopui liikaa ja jäi turhan tiukaksi. Sopiva pipo viisi-kuusivuotiaalle.Onneksi pukin virheet oli korjattavissa ja minulla energiaa ottaa uusiksi.









Uuden pipon tein samoilla silmukkamäärillä, mutta ruskean korvasin mustalla ja muutin raidoitusta asteen leveämmäksi. Pipo ennen huovutusta 37 cm, korkeus 33 cm.
Nyt osasin jo olla pesun kanssa tarkkana. Pesu 40 astetta lyhyt pesu ja linkous täysillä 1400 kierrosta/min, pipo poistettu koneesta ennen huuhteluita ja loppulinkousta. Tällöin pinta kauniisti huopunut ja koko aikuiselle sopiva.
Pipo takaisin koneeseen huuhtelut ja linkous. Ei muutosta. Pipo vielä kerran koneeseen 40 asteeseen ja taas poistettiin ennen loppuhuuhteluita.

Lopulta pipo oli juuri sopiva yhdeksänvuotiaalle ja onkin nyt päivittäisessä käytössä.

Mustat pitkälahkeiset villavaippahousut

Nämä villapökät tuli neulottua pikapikaa kun tarvittiin tyylikästä asua isomummin hautajaisiin. Housut valmistuvat menomatkan aikana ja puettiin vaipan päälle. Ovat tosin huovuttamattomana 5,2-kiloiselle vauvalle niin isot että resori taitettiin kokonaisuudessaan alas. Lahkeista tein ensin lyhyemmät hautajaiskäyttöön ja sitten pidensin reilusti, jotta olisivat sopivat vielä pesukonehuovutuksen jälkeen. Lahkeisiin tein pykäreunat.

Koko M
Malli: Petra
Lanka: Zitron Loft, musta
Tiheys: 17 s ja 25 krs / 10 cm
Puikot: 4 bambuiset sukkapuikot ja 4,5 40 cm pyörö

Jo neuloessa huomasin, että musta lanka on ohuempaa kuin viimeksi neulomani limekirjava. Housuista tulikin pitemmät ja kapeammat kuin edellisistä, vaikka samalla ohjeella tein.


Mitat ennen huovutusta:

Resorin leveys ja korkeus: 20 cm ja 10,5 cm
Housuosan pituus: etukappaleessa haarakiilan alkuun 11 cm, lahkeen alkuun 21 cm, takakappaleessa haarakiilan alkuun 16,5 cm, lahkeen alkuun 25,5 cm.
Housuosan leveys: etukappale 22,5 cm, takakappale 25 cm
Haarakiilan leveys ja pituus: 13,5 cm ja 14 cm.
Lahkeen pituus ja leveys: 14 cm ja 10,5 cm.

Sitten pesukoneeseen 40 asteeseen ja linkous 1000 kierrosta/min.

Mitat huovutuksen jälkeen:
Resorin leveys ja korkeus: 18 cm ja 9 cm
Housuosan pituus: etukappaleessa haarakiilan alkuun 9 cm, lahkeen alkuun 15 cm, takakappaleessa haarakiilan alkuun 12 cm, lahkeen alkuun 18 cm.
Housuosan leveys: etukappale 20 cm, takakappale 23 cm
Haarakiilan leveys ja pituus: 12 cm ja 13 cm.
Lahkeen pituus ja leveys: 12 cm ja 8,5 cm.

Unohdin tietysti nyörinkin paikalleen huovutuksen ajaksi, onneksi sain sen irroteltua.

Tähän tulee vielä kuva kun saadaan housut kuivaksi ja käyttöön. Taitaa tulla ihan lempihousut näistä, on nimittäin tyylikkäät!

11.1.08

Pikkuhousunsuojia

Pikkuhousunsuojia erilaisista jämätilkuista. Kosteussulkuna näissä kaikissa pul ja imuna kerros froteeta (vanhasta pyyhkeestä). Näitä oli tosi kiva ommella :)

Patakintaiden päälliset

Vanhat hyvät patakintaat olivat likaiset ja kuluneet. Nyt ne saivat uudet päälliset samasta kankaasta, josta meillä on keittiössä muitakin tekstiilejä.

10.1.08

Korvat luistelukypärään

Neiti Turhamainen ei tahtoisi käyttää luistelukypärää, joten jotain oli tehtävä. Materiaalit näihin korviin löytyi palakangaskassista, karvakangas on jämiä ompelemastani talvitakista ja vaaleanpunainen fleece vanhasta puserosta. Malli on oma ja matkalla muotoutunut. Korvat kiinnitettiin kypärään teippitarranauhalla.

Yhdenkoon kestovaippa Unimixin tapaan

Pidän Unimix-vaipoista (kankaan kuvioita ja väritystä lukuunottamatta). Koska niitä ei saa enää mistään ja meiltä löytyy vain kaksi päätin kokeilla tehdä vastaavia itse. Tämän vaipan ompelu oli hidasta ja sekä softis että saumuri temppuilivat, mutta lopulta päästiin yhteisymmärrykseen.

Kuosikankaana tähän vaippaan käytin Marimekon trikoopalaa, jonka alla Softis. Vaipan takana leveä Applix-tarranauha. Sisäkankaana vaippaflanelli, jonka alla kiinteänä imuna 8krs flanellia. Lisäksi vaippaan sujautetaan bambuinen lisäimulipare ja reissuilla tai unilla myös villikset, koska softiksen pitävyys ei ole kai kaikkein paras. Toistaiseksi se on kyllä riittänyt.

Pikkumusta 62 cm

Olipa kerran naisten musta vakosamettinen puolihame. Sitten pikkuinen tarvitsi juhliin mustaa päälle, joten hame otettiin ns. parempaan käyttöön. Pikkusiskon blogivinkki antoi tähän innoituksen ja pääsinkin käyttämään takakappaleen vetoketjun ja hihojen päärmeet suoraan vanhasta hameesta. Etukappale ommeltiin kahdesta osasta, koska halusin tehdä entisestä vyötärönauhasta raidan eteen ja hyödyntää hameen laskokset.

En ole ommellut aikoihin vauvojen vaatteita Ottobren kaavoilla, enkä muistanut että ne on ihan turkasen leveitä. Niin on tämäkin mekko, mutta koska se tulee olemaan mitä luultavimmin kertakäyttöinen, en jaksanut enää tehdä muutoksia valmiiseen mekkoon. Tai no, yritin kaventaa hihan sivusaumasta ja kainalosta, mutta tulos oli heikko ja istuvuus surkea, joten purin sen ompeleen pois ja mekko jäi leveäksi. Eipä liene haittaa sylivauvalla kuitenkaan.

Malli: Ottobre 1/2005
Menekki: yksi naisten hame, 10 cm framilon-nauhaa

Lyhytlahkeiset vaippahousut

Petra kehitteli ihanan ohjeen villahousuille ja minä pääsin koeneulomaan. Tuloksena nämä kivat villahousut kokoa M. Lankana käytin Zitron Loftia, joka on ihanainen pehmeä ja paksu huopuva merinovillalanka.

Lanka on liukuvärjättyä, joten tein vähän työtä saadakseni värit liukumaan näin. Resorin värit ovat aivan sattumaa yhdestä kerästä neulottuna. Keskelle resoria nyöriä varten tehdyssä reikärivissä on sopivasti keltainen raita. Housuosassa vaihdoin kerää kun ensimmäinen kerä alkoi kääntyä vihertäväksi. Sitten jäikin sopivasti hyvät limenvihreät molempiin lahkeisiin.
Takakappaleeseen on neulottu lisättyjä kerroksia, jotta vaipalle saadaan kunnolla tilaa. Tästä johtuvat hiukan erilaiset raidoitukset housujen etu- ja takakappaleissa.

Petran ohjeeseen poiketen neuloin resorin oikeat silmukat takareunasta, kuten kaulurissakin. Muutoin noudattelin ohjetta kuuliaisesti, mutta koska lanka alkoi uhkaavasti loppua jouduin lopettamaan lahkeet turhan lyhyeen. Toimivat kyllä näinkin tehtävässään hyvin, mutta vaativat tietysti pitkävartisten sukkien tai vaikka säärystinten käyttöä. Lankaa kului aika tasan kaksi kerää eli 100g. Olisi kulunut enemmänkin, mutta kun sitä ei ollut. Nyörikin on kaiketi tehtävä jostain muusta langasta.

Lanka: Zitron Loft
Menekki: 2 kerää, 100 g.
Puikko: 4 sukkapuikot resoriin, 4,5 sukkapuikot, 4 pyörö (koska 4,5 ei ollut ja silmukat alkoivat putoilla uhkaavasti)

Huom.
Metsästin lankaa nettikirppareilta ja neuloin näihin housuihin vielä muutaman käyttökerran jälkeen pitkät lahkeet. Ja sitten totesin että ovat liian siniset makuuni ja myin pois.

8.1.08

Juhlamekosta imetysmalli


Ristiäisiin ja muihinkin talven "tumma puku"-juhliin tuunasin vanhan pitkän mustan juhlapuvun. Purin olkaimet olkasaumasta(eli katkaisin olkaimen), lisäsin takakappaleen sauman välin mustasta kaapin pohjalta löytyneestä kankaasta ommellun palasen. Tähän palaseen ompelin nepparit ja toisen nepparit etukappaleen olkaimeen, jonka omelin tietysti siististi pussiksi. Nepparit kiinnitettynä lisäpala jää etuolkaimen taakse piiloon ja nepparien kiinnityskohtaan ompelin koristukseksi helmet. Veli luuli niitä tosin nuppineuloiksi :)

Mekko toimii kuten ennenkin, mutta nyt siinä voi myös imettää, tosin koko rinta paljastuu samalla. Ja juhlavieraille vinkiksi, jos kompastun hameenhelmaan oikein kunnolla, aukeavat nepparit ja koko puku putoaa nilkkoihin. Daa.

Kauluri

Isosiskolla pukkaa kiirettä, mutta käsitöitä onneksi syntyy tasaiseen tahtiin, päivityksille ei vaan enää tahdo jäädä aikaa. Tässä pikkuinen vuodenvaihteessa tehty välityö, johon otin ohjeen täältä. Oikeat silmukat neuloin ohjeesta poiketen takareunasta.
Laskeskelin neuletiheyttä ja arvoin sopivaksi silmukoiden määräksi 88, poiketen ohjeen 80:stä. Pieleen meni, niinkuin kuvasta näkyy, silmukoita olisi pitänyt vähentää reilusti, ainakin 60:een. Kaulurista tuli nätti ja pehmeä, mutta se lörähti käytössä ja on nyt siis aivan liian iso. Kohtalona on purkaminen kunhan uusi vastaava valmistuu. Siihen saatan tehdä muitakin muutoksia, koska tämä malli on hiukan liian "tyttömäinen" ja haluan kaulurin eteen lisää pituutta.

Lanka: Bambou Soft (35% bambua ja 65% merinovillaa)
Menekki: vajaata metriä vaille yksi kerä, eli 50g.
Puikko: Addin 4,5 pyörö 40 cm

6.1.08

Unipusseja

Pienellä ei peitto pysy päällä, joten yöunilla ovat unipussit tarpeellisia.

Tämä pussi sopii syyskäyttöön (alle puetaan yövaippa ja pitkähihainen body). Se on ommeltu samasta joustavasta ja pehmeästä trikoosta kuin oma imetysmekkoni. Olkapäillä nepparikiinnitys.
Kaava omasta päästä.








Nämä pussit ovat talvikäytössä, kun makuuhuonoeessa on viileää. Sisällä on kerros fleeceä, päällä trikoota.

Päällimmäisen pussin trikoot ovat kahdesta vanhasta t-paidasta (kaula-aukko on suoraan t-paidasta). Tämä pussi puetaan päälle alakautta, ja helmassa on vetoketju (sekin jostain kierrätetty).

Alemman pussin trikoo on omista vanhoista lököhousuistani. Olkapäillä nepparikiinnitys.

Pellava-asu

Tämä pellavainen asu oli viime kesän suuri suosikki: suojasi auringolta ja oli viileä. Kankaat omista vanhoista housuistani (jotka olivat edellisenä kesänä suuri hitti ison mahan kanssa kun oli kuu-ma). Housut ovat olleet paljon käytössä myös juhlissa mustaharmaan kauluspaidan kanssa. Kaavoina käytin tämän velourpuvun kaavoja. Hatun kaavat ja ohjeet Ottobren sivuilta.

Imetysmekko

Tässä on ensimmäinen imetysmekkoni, tehty samalla kaavalla kuin aiemmin esitelty. Kangas on tosi joustavaa ja pehmeää trikoota Eurokankaan palalaarista. Alemman etukappaleen yläreunan kuminauhan jätin turhan löysäksi, eli imetysaukon toinen reuna (onpas hankala selittää..) on vähän lörppö. Mutta tämä ei näy päällepäin eikä haittaa käyttöäkään.

Isänpäiväboxerit

Isänpäivälahjaksi valmistuivat boxerit koristeltuna lapsen jalan- ja sormenjäljillä. Kankaat vanhoista t-paidoista, kuvat Tiimarin valkoisella kangasvärillä.