31.8.08

Äitiysfarkut

Ensimmäiset ompelemani farkut, olipas homma. Ohje SK 08/2008, jätin vain mahan päälle tulevan resorin pois. Piirsin kaavat koossa 38, mutta lakanakankaasta tehdyn harjoituskappaleen perusteella havaitsin että leveyttä tarvitaan lisää. Lisäsin kaavojen molempiin sivuihin 3cm (eli yhteensä 12cm lisää leveyttä), nyt ovatkin tosi löysät housut, eli oikein mukavat päällä:)

Kantotakki

Kantotakki SK 08/2008 ohjeella. Päällyskangas laminoitua ulkoilukangasta, vuorina ohut tikkikangas.

Mittataulukon mukaan minun olisi kuulunut tehdä koko 42(!), mutta onneksi en uskonut vaan tein koon 34. Silti tämä mahtuu päälle nytkin, ison mahan kanssa.

Työläs oli tehdä, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Hihoihin ompelin heijastinpallot ja koristekangasta niiden ympärille.










Tässä kantopaneeli kiinnitettynä. Kantopaneelin ompelin koristesydämen ja heijastimia. Vauvan hupun jätin vielä tekemättä, koska kaava näytti liian isolta (enkä usko että hupulle on paljon käyttöä). Teen hupun varmaankin myöhemmin jollakin muulla kaavalla.

Myös kantopaneeli näyttää liian suurelta ja suunnittelen sen pienennystä joskus ensi vuonna, jos se kannettavan kanssakin on liian suuren oloinen.
Sitäpaitsi nyt kantopaneeli toimii hyvin mahapaneelina:)

Lorukortteja

Leikkasin Tapahtui tiitiäisen maassa -kirjan kansilehdistä kuvat talteen ja tein niistä lorukortteja. Runot ovat tietenkin kaikki kyseisestä kirjasta. Osa näistä on jo jatkanut matkaansa eteenpäin, osa jäi oman lorupussimme täytteeksi.

22.8.08

Lorukortteja

Vähäiset vapaa-ajan hetket ovat viime aikoina kuluneet lorukorttien parissa.




Tässä kuvassa myös muutama vuosi sitten Janne-langasta neulomani villatakki.













Esikoisen taiteilema nalle.











Tässä käytin hyväkseni Marimekon servettejä.









14.8.08

Nakkikoirat ja muut pul-taskut

Ennen matkailukautta piti vaippavarastoa vielä hiukan täydentää, joten tilasin Myllymuksuilta yhden vaippapalan.

Omalla hyväksi havaitulla kaavalla sain tuosta 55*50 cm:n kangaspalasta leikattua kaksi vaippaa, koko M. Hukkapaloja ei juurikaan jäänyt.













Ja hienothan niistä tuli.













Alla vielä kaikki ompelemani pul-taskut. Tylsän värisiäkö? Ei, vaan tyylikkäitä.

Sisäpintoina neljässä bambujoustofrotee, kahdessa kuivaliinakangas ja kahdessa coolmax.
Kaksi Mummut-kaavalla, koko M.
Yksi muokattu Mummut, koko M.
Loput 5 omalla kaavalla, koko M.

Lorupussi

Tässä lorupussi ja yhdeksän lorukorttia. Tämä pussi jatkaa meiltä eteenpäin, lisään siihen mukaan vielä muita kortteja (joita en ole itse tehnyt, siksi en kuvannutkaan).

6.8.08

Taaperon tuolit

Leikkelin pinnasängyn (olemattomalle käytölle jääneen) vaahtomuovipatjan kahdeksaan osaan, pinosin palat kahdeksi penkiksi, ja ompelin niille päälliset. Vahvikekankaana (ei näy) käytin rumempaa lakanakangasta, kuosit vanhasta lakanasta (vihreä) ja verhosta (keltainen). Kiinnitys pohjasta tarrroilla.