30.4.11
Mekko keväältä kymmenen vuotta sitten
Kangas ihanaa TaiToon laadukasta collegea. Kaava Muotimuksut-lehdestä. Aivan älyttömän leveä malli ja mekossa on pinttyneitä tahroja. Poimutetun helman olen näköjään tehnyt väärinpäin ja helman silittänyt kasaan pikapaltteella (ei toimi nätisti näin paksulla materiaalilla).
Mekko joutunee kierrätyspinoon, tästä voisi tulla kivoja kevätpipoja. Tai kesä.
29.4.11
Vihainen lintu - Angry Bird
Kun pikkuveli sai possun niin olihan se tehtävä isoveljelle lintu.
Paidan mallin otin lapsen t-paidasta. Musta trikoo on laadukasta ja napakkaa laatua, Kangas-Mallasta. Niskaan pistin Hanhelista ostamani nauhan. Applikointikankaat velouria, trikoota, lakanakangasta.
Tämän paidan tein lapselta salaa ja sekö vai mikä aiheutti melkoista säätöä. Ensin saumuroin kaulusresorin toisen hihan paikalle. No, leikkasin pois ja kavensin toistakin puolta. Sitten lopuksi ompelin vielä toisen hihan nurinpäin. Enää en uskaltanut kavennella miehustaa niin purin saumuriompeleen pois. Oli sen verran kova homma, että saatan taas hetken aikaa muistaa tarkistaa mitä ompelen ja minne.
Kuvat ovat surkeita, mutta paita onnistunut. Se kai on kuitenkin pääasia.
Paidan mallin otin lapsen t-paidasta. Musta trikoo on laadukasta ja napakkaa laatua, Kangas-Mallasta. Niskaan pistin Hanhelista ostamani nauhan. Applikointikankaat velouria, trikoota, lakanakangasta.
Kuvat ovat surkeita, mutta paita onnistunut. Se kai on kuitenkin pääasia.
26.4.11
Neulegraffiti
Eilen illalla jätin lenkkipolun varrelle sillan kaiteeseen tämmöisen koristeen. Sen tarkoitus on kannustaa ja piristää juoksijoita, jos ei muita niin itseäni ainakin.
Lankoina tummanruskea 7 Veljestä ja valkoinen puuvillalanka jonka merkkiä en muista.
Tänään kävin tietenkin vahtimassa, ja siellä se vielä on, jee! Nuoli näyttää tarkan kohdan. Moni juoksi sen ohi tänään, ja ainakin osa kiinnitti huomiota :)

Raitapipo
21.4.11
Raitapipo pikkufutaajalle
Kyllästyin neliöpipoihin ja kokeilin uutta tapaa ommella pipo. Ei ihan mennyt putkeen, eikä harjoittelua EHKÄ olisi kannattanut aloittaa raitatrikoolla. Ja pienihän siitä piposta tietenkin tuli (miksei mulla ole vauvaa?!) ja ehkä päälaelta vähän hassun muotoinen. Ihana kevätpipo kuitenkin ja etsii uutta kotia :)
Kaksinkertainen Marimekon trikoo ja raidankohdistuksetkin melko hyvät. Jalkapallonauha Hanhelista.
Pipon leveys 20,5 cm ja korkeus 18 senttiä. Ensi kerralla aion ottaa mitat lapsen enkä omasta päästäni.
20.4.11
Ärjynvihreä sika
Piti tehdä lapsen paitaan joku hirvitys vähän tähän tyyliin, mutta oma piirtämistaito on aneeminen joten otin vähän mallia ja luonnostelin tämän Angry Birds pelissä seikkailevan sian vapaalla kädellä. No, ei mennyt ihan kuin oikeasti, mutta testitunnistajani 10- ja 12 v tiesivät mistä on kyse.
Paita oli leikattu jo aikaisemmin isoveljeltä pieneksi jääneestä t-paidasta, niskalappu kertoo paidan olevan Lindex 134-140 vaan onkin nyt 86. Ja kaula-aukko ei ole muuten yhtään liian iso.
19.4.11
Isosiskon esikoinen on ihana isosisko
Kirjastosta tarttui mukaan ihana uudenkarhea kirja.
Suunnittelin siitä vaikka mitä, mutta lapseni ehti ensin.
Isosisko (käsityö kymppi) ompeli pikkusiskolle. Rakkaudella.
18.4.11
Päätön Neiti Rosenrot
Kesämekko kolmevuotiaalle. Puolimetrisestä kankaasta riitti juuri kivaksi mekkoseksi noin 100-sentin kokoon. Kaava on muokattu Ottobren Suklaatwist velourtunikasta, jonka tein aikaisemmin. Lapsen kanssa tuli kinaa tuosta sivusauman nauhasta, se kun olis pitänyt olla piisessanauhaa. Ei vaan sopinut minun värimaailmaani.
Ärsyttävää tässä on se, että kangasta säästellessäni ja kankaassa olevia virheitä väistellessäni leikkasin etukappaleen niin, että tyttörivi ei ole keskellä ja pääkin puuttuu tuolta ylimmäiseltä tytöltä. Takakappale on paljon kauniimpi kun ylimmäinen tyttö mahtuu siihen kokonaisena. Tämä on taas näitä oppia ikä kaikki -juttuja.
Kangas ja nauha Hanhelista.
11.4.11
Ihmekoon hippopaita
Leikkasin t-paidan tämän hupparin kaavalla (86 cm). Tarkoituksenani oli saada yksivuotiaalle kiva kesäpaita, mutta toisin kävi, paidan koko on ainakin 98 cm. Oman kolmevuotiaani mielestä paita oli tosi paha (lue: ruma), joten paita lähti neljävuotiaalle kummipojalleni, jolle oli ihan sopiva.
Pääntiehen piti tulla resorikanttaus. Käytin 90-luvulta peräisin olevaa lörppää resoria, enkä jaksanut kaivaa kaksoisneulaa esiin: kaamea lopputulos. Leikkasin venähtäneen kantin pois ja laitoin tavallisen resorin hiukan korkeampana.
Hippokangas ja merkki Hanhelista.

9.4.11
Nauhojen säilytys
Mulle kotiutui metritolkulla nauhoja. Miten niitä kannattaisi säilyttää? Millaisia ratkaisuja olette keksineet?
8.4.11
Spiderman kukkakuosissa
Ensin päällystin pari purkkia. Sitten kiedoin loppukankaan ompelupöydällä asuvan Spiderman-roskikseni ympärille ja nyt sain aikaiseksi viimeistellä sen.
Roskis on siis yksinkertaisesti tungettu kauluspaidan hihaan, pari ommelta, saksenliikkeitä ja vedellä laimennettua liimaa siveltimellä päälle. Samalla vahditaan ettei yksivuotias varasta liima-astiaa eikä kolmevuotias keksejä. (en onnistunut kummassakaan!)
Ja tätä ihanaa kangasta jäi vieläkin pikkupala nappeineen, eiköhän siitäkin vielä jotain ihanaa keksitä.

Alkuperäiset saumat jätin näkyviin, koska halusin nopeasti valmista ja tämä laatu riittää minun käytössäni. Sisäpuoli jäi aika krouviksi, voi olla että tuunaan sitä vielä jotenkin.
Ja tätä ihanaa kangasta jäi vieläkin pikkupala nappeineen, eiköhän siitäkin vielä jotain ihanaa keksitä.
Olipa kerran tahrainen paita
Sain kivan, mutta tahraisen t-paidan lahjoituksena vaippaompeluksia varten, mutta en raaskinutkaan pilkkoa sitä.
Tämä örkki on kaksinkertaista velouria, jonka olen siksakannut ympäriinsä. Silmät puuvillakangasta ja mustaa tussia. Hahmo on litteä ja kiinni paidan tahrassa nenästään.
3.4.11
Hippo hupparissa
Rrrrrrrakastan virtahepoja ja siksi sellaisen applikoimiseen nousi turhankin suuri kynnys. Kun nyt ylitin sen, tuskin loppua näkyy ;)
Materiaalina kaverilta saatu harmaa huppari ja toiselta saatu trikootilkkupala. Valkoinen omista jemmoista.
Materiaalina kaverilta saatu harmaa huppari ja toiselta saatu trikootilkkupala. Valkoinen omista jemmoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)