28.10.10

Huovutettu pipo

Aika monta vuotta sitten tein tämän pesukoneessa huovutetun pipon.
Nyt päätin kuvata sen, koska lajittelin sen kirppiskassiin. Lankana oli muistaakseni Fritidsgarn.

Junasukat

Ensimmäisen sukan neuloin vastasyntynyt sylissä joulun välipäivinä viime vuonna. Toinen valmistui männä viikolla ja nyt sukat ovatkin ihan sopivat. Mustalla langalla neuloessa oli nimittäin päässyt lipsahtamaan hiukan ylimääräisiä kerroksia.
Lankana Gjestal Knopp -merinovilla.

Tupsupipo se olla pitää

Koululaiseni tahtoi tupsupipon. Tällä kertaa lanka löytyi hillittömästä lankavarastostani, joten pääsin aloittamaan heti kun tarve ilmaantui.
Gjestalin Ullteppegarnia meni kaksi 50 g:n kerää kahdella langalla neulottuna, käytössä vitosen pyörö ja sukkapuikot. Tupsuun ei löytynytkään enää samaa lankaa, mutta Gjestalin Knopp samassa värissä onneksi löytyi. Ohje Novita 2007 Talvi -lehdestä.

Lapsi teki tupsusta suurimman osan itse.

17.10.10

Apia-vaippa


Vaippaa pukkaa. Tällä kertaa huvitin itseäni ompelemalla uudenlaisen täyttöaukon. Ettei menisi ompelu tylsäksi niin tikkasin vaipan ja kääntöaukon kontrastivärillä eli keltaisella ja voi miten onkaan tasainen tuo ompelujälki (not). Vaippa toimii kuitenkin suttuisesta ompelujäljestä huolimatta.
Kaava muunneltu Mummut M.


14.10.10

Autoja autoja

Eräs neljävuotias rakastaa Salama McQueeniä.
Tällaiset laitettiin synttäripakettiin ja mieluisat taisi olla.
Pahuksen vaikea kuvattava tuo sininen velour.



Pikkusukkia

Osallistuin villasukkakeräykseen näillä sukilla. Pääsevät keskosten jalkoja lämmittämään.


Vaaleanpunaiset Zitron Loft 100% merinovillaa, punaiset ja raidalliset merinovillaa ja bambua.
24s ja ohje täällä.