14.3.11

Pitkään odotettu: uudet sohvatyynyt



Annoin joululahjaksi ompeluaikaani ja 60*60 sisätyynyt.

Välipäivinä hankittiin kankaat yhdessä lahjansaajan kanssa ja eilen tuli viimein valmista. Yhden huopakankaisen päällisen ompelin heti harjoitusten jälkeen, mutta ärsyynnyin vetoketjun ompelusta niin että kankaat joutuivat marinoitumaan muiden töiden alla näinkin pitkään.

Kuvassa myös ihana sisustuslöytö Vepsäläiseltä: Artekin Tiikeri-matto koossa 2*3m. Tätä olohuoneemme on kaivannut jo pitkään.



Kivan ja selkeän ohjeen tyynyjen ompeluun löysin Tosimummolta ja siitä se ajatus (lue: raaka työ) sitten lähti.
Neljännen tyynyn vetoketjun kiinnitys onnistui jo hyvin eikä homma edes ärsyttänyt. Joskus ompelu on siis myös mukavaa.

Kankaat Ylhäisten Sisustustehtaasta.


Entiset tyynyt, 4 kpl, olivatkin jo littanaksi maattuja ja kangaskin, Stefan Lindforsin Houkutus, oli aika kulahtanut. Osa näistä tyynyistä siirtyi esikoisen sängyn päälle ja osa lähtee odottamaan kierrätysompelusta. Kuosi on edelleen erittäin mieleinen, joten eiköhän sille jotain käyttöä vielä löydy.

2 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia olet tehnyt. Sävyt ovat todella kauniit.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Johanna, minustakin nämä ovat todella kauniit.
    Varsinkin kun vetoketjut eivät näy kuvassa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää ja ilahduttaa!