8.10.14

Hermione's Everyday Socks

Eräs höpsö lankahamsteri osti lankakaupan loppuunmyynnistä satsin pussitettuja nelivärisiä sukkalankoja, Regiaa, kun halvalla sai. Vuosia niitä varastoitiin, kunnes selvisi että näiden vyötteessä olikin pelkkää huijausta, kahta rumaa väriä kerässä sitten lopulta vaan oli.


Nappasin kerät ja puikot mukaan kesällä euroopan autolomalle ja neulova kaveri vinkkasi tämän kivan ohjeen Ravelrystä, joten tässä Hermione's Everyday Socks.

Tällä kertaa tein ihan täsmälleen ohjeen mukaan (tämä on minulle todella vaikeaa, niin neulomisessa, ompelussa kuin ruoanlaitossakin). Mutta ohje oli kiva ja siinä oli sopivasti uutta pureskeltavaa. Vähän jotain muuta kuin perussukka.

Vajaan parin viikon lomalla sain neulottua vain vähän, kantapään kavennukset  purin vain kerran jossain Etelä-Ruotsissa. Ruma lanka ei innosta neulomaan.



Sukan pituutta pohdin pitkään (ei huvittanut tehdä valmiiksi) ja tarjosin niitä kaikille lähipiirissä, mutta kaikki kieltäytyivät. Tein ne sitten lopulta itselleni.




Ovat niin rumat, että ovat melkein hienot.

4.10.14

Nappilistapaita

Olenhan minä ommellut. Välillä enemmän, välillä vähemmnän. Välillä raivokkaasti ja välillä rauhallisesti. Pipoja, paitoja, housuja, sängynpeitteitä...
Olen neulonut, virkannu...olen tuunannut ja sisustanut. Miksi mitän ei ole päätynyt blogiin on täysi arvoitus.

Tässä kuitenkin eilisen päivän ompelus, meinasi tulla ensin perusperusperusompelus, mutta sitten keksin jotain kivaa lisuketta. Nappilistan tekoon ohjeen katsoin Karkeloista. Kangas on Ikasyrin jättitähdet, napit nappilaatikosta, lapsen valitsemat, muistaakseni kierrätetyt.

Tässä paidassa kaavana Ottobre 1/2014 Totem Owl, koko 110 cm.




Sekopaita seiskaveelle


Kangasunelmasta tarttui Liisa ihmemaassa -trikoopala mukaan ja synttäritytölle siitä muotoutui tämä paita. Käytin tähän Ottobre 4/2014 True Friends -kaavaa, koko 134.
Palanen riitti juuri ja juuri, huppu tosin piti leikata väärään langansuuntaan, mutta eipä tuo tunnu haittaavan millään tavalla. Hupun jätin vuorittamatta ja kanttasin sen ja hihansuun tällä samalla trikoolla.



Väänsin huppariin ohjeen mukaiset taskut (ei tulleet täydelliset, mutta olen oppinut sietämään "pientä sanomista" koska käytännössä on ihan sama onko taskut millin vinossa).
No, lapsi halusikin kengurutaskun, joten jouduin pilkkomaan taskupussit palasiksi ja ompelemaan putkeksi. Ei ole ehkä kaunista, mutta kuka sitä sinne nurjalle tuijottelee?!

Harmillisesti löysin kakkoslaatuisena ostamastani kankaasta reiän vasta valmiista tuotteesta, näkyy tuossa taskun lähettyvillä. Paikkasin sen vaan silittämällä tukikangasta taakse. Katsotaan toimiiko ja kehitellään parempi paikka jos ei riitä.


Lapsen kaverin nimesi tämän sekopaidaksi :)


20.1.14

Mekkoja itselle

Joko sitä odottaa valoisia päiviä valokuvaamisen kanssa tai sitten ei. Joko sitä bloggaa heti ommeltuaan tai sitten ei. Päätin nyt blogata nämä omat lempparit, vaikka kuvat eivät niille oikeutta teekään.
Mekot kuitenkin tekevät. Ainakin iloiseksi. Minut.

Ensin esitellään sormineulontaharjoituksia. Yksi lankakerä riitti vain kerran kaulan ympärille ylettyvään huiviin, joten piti purkaa ja pistää Putkis-lankaa väliin. Nauhalanka sormineulottu, musta tikuteltu paksuilla puikoilla.


Huivin alla näkyy ehkä parhaiten seuraavan villamekon oikea väri.



Tämän kauniin viininpunaisen neuloksen olen ostanut köyhänä opiskelijana aikomuksenani tehdä siitä villatakki. Sitä takkia ei koskaan tullut, mutta onneksi olen sitkeästi hillonnut tätä kaapeissa ja laatikoissa muutosta toiseen, välillä antanut kankaan äidille ja sittemmin saanut sen taas takaisin. 20 vuotta vierähti, kunnes sain lopulta aikaiseksi. Kaavan otin kirppislöytö Benettonin mekosta ja palmikon tuohon kaulukseen keksin ihan itse vahingossa leikkuusuiruja hyödyntämällä. Hihansuut ja takakaulus käännetty framilonin kanssa. Palmikon ompelin käsin saumuroituun reunaan ja viimeiset pistot mekko jo päälläni, koska en halunnut sitä enää riisua kerran päälle sovitettuani.
Mekko on tällä hetkellä yli polven ja leikattu neuloksen "resorireunasta", mietin lopullista mittaa vielä ennen kuin teen helmakäännöksen. 




Mustavalkoiset pallot oli myös niitä kankaita, joille piti hakea rohkeutta ja inspiraatiota vuoden verran. Vähänhän se on edelliseen verrattuna.

Kaavana Onion 2035, koko M.
Aika kiva tuli. Seuraavaan versioon teen empireleikkauksen himpun alemmas tai jätän koko leikkauksen pois.





Tämän mekon kankaan ostin itselleni palkinnoksi töihin pääsystä, Ikasyrin Cable Knit luomujersey on aivan ihanaa pehmoista kangasta, josta ei halua koskaan irrottautua. Mekon kaava on napattu sekoittamalla Onion 2035:ttä ja kirppikseltä löydetty Gantin mekkoa. Kauluksen kanssa oli ns. haasteita ja välivaiheita mutta lopputulos onkin parempi kuin alkuperäinen suunnitelma. 

Tämä ei kaipaa kaulakorua, kun kaulus itsessään on kuin koru. Työkäyttöä varten mekossa myös taskut. 










11.1.14

Lämpöä talveen

Meille satoi tänään lunta.
Laitetaan sen kunniaksi tänne blogiin viime kesän lomamatkakuvia, pahoitteluni, mutta ne on lomakuvia ja kameran säädöt on kyllä mitä sattuu. Mutta ehkä niistä näkyy tekemäni tuotteet.










9.1.14

Happypotamus Isosiskon versiona

Hippo edestä
hippo takaa
hippo istuu
hippo makaa













Olen totaalinen hippofani, joten kun näin tämän ohjeen, ostin ja toteutin sen samantien. Tietysti tein ensimmäisen version kummitytölle lahjaksi annettavaksi, toinen on tulossa itselle sohvakaveriksi jossain vaiheessa. Voin suositella tätä ohjetta kaikille innokkaille virkkaajille; palat virkataan ensin melkein valmiiksi, sitten ne kiinnitetään toisiinsa virkkaamalla (valkoinen kerros). Hippo täytetään nenästä käsin, joten kun palat on virkattu yhteen on ihana virtahepo lähestulkoon valmis.

Tämä oli oikein kiva, mutta itselläni astetta hitaampi projekti...minätyttö virkkasin ensin kaikki palat valmiiksi, kokosin hipon puoleen väliin ja totesin että käyttämäni valkoinen lanka oli liian höttöä ja täytteen vanu (Ikean tyynyn sisältä) kuulsi ikävästi läpi.

Tähän asti pääsin ja sitten palattiin lähtöruu... eikun askel taaksepäin.







Ylläolevissa kuvissa näkyy se ensimmäinen valkoinen...oli vielä rumempi livenä.
Langat on kaikki omista jemmoista, lopullisen version luonnonvalkoinen ihanaa Bambou softia, muut seiskaveikkaa tms. villasekoitetta. Punnitsin hipon ennen täyttämistä, mutta tulos on päässyt katoamaan, tämä oli kuitenkin viime kesän projekti.



5.1.14

Simpsonit-hupparipaita -pyynnöstä


Eskari toivoi Simpsonit-hupparia. Mietin applikointia, mutta en millään jaksanut vaivautua, joten kuva netistä mustesuihkun kautta silityskuvaksi ja sitten mentiin. Pari kuukautta muhittelin tätä ja muutamassa tunnissa paita sitten valmistui.

Paitakangas on puuvilla-viskoosisekoitetta Eurokankaasta, leggarikankaaksi ostettu, mutta inspiraation iskiessä päätyikin paidaksi. Kaavana 4/2013 Ottobren Beagle Boy, koko 128, mutta pituutta ja hihojen pituutta on muokattu, jotta saatiin tyttömäisempi look. Pahoittelen yön pimeinä hetkinä otettua kuvaa, parempi se kuin ei kuvaa ollenkaan...

Lapsi tuli todella onnelliseksi tästä ompeluksesta.

"on tosi kivaa äiti kun sä teet mulle kaikkia kivoja juttuja"

10.12.13

Kummitytön joulupakettiin






2v kummipimatsulle "joulupakettiin" (annettu jo käyttöön) vähän vaatetta.  Raitaiset Noshin luomua, velouriset jostain maailmalta. Leggarin kaava Ottobre Cinnamon lehdestä 1/2011, omia muokkauksia sovituksen jälkeen.
Liivimekko omalla kaavalla, yläosa vuoritettu punaisella luomuinterlockilla. Mietin tuohon yhtä jos toista virkistystä, mutta koska en keksinyt niin tuli tällainen perusmekko.

1.12.13

Leikkikoulun tädille - ystävälle

Alkuvuodesta otin facebookissa vastaan haasteen tehdä jotain käsilläni kaikille, jotka postausta kommentoivat. Tässä yksi niistä: tein ystävälle trikoohuivin, toiselle puolelle laitoin kierrätyspuuvillaa vanhasta t-paidastani.






Kun lapseni lopetti leikkikoulussa, tei samaiselle ystävälle kerhonlopettajaiskiitokseksi ruttupipon leijona-interlockista, vuori samasta t-paidasta. Tuon pitkään kaapissa maanneen paidan olen ostanut itselleni 2005 Turku Biennaali Ars Novasta.




30.11.13

Kaulahuivi Isoveljestä

Tähän meni kolme kerää Novitan Isoveljeä, eli tuli aika pitkä.
Harmi vain että ei tullut saajalle mieleinen, saatan purkaa sukiksi.

29.11.13

Leijonapaita vol.2



Kangashamstereista bongasin tätä hyvälaatuista luomutrikoota, pakkohan se oli ostaa pois kun edellinen samasta kankaasta tehty paita on jo pieni. Tällä kertaa ruskeat kantit ja täyspitkät hihat. Kaavana Ottobre 4/2013 Fall Basic, koko 104 cm.

29.10.13

Ruttupipomania

Bongasin kivan ohjeen Iloisesta kettuliinistä.

Heti piti toteuttaa usemapi ja tällaisia niistä sitten tuli. Erittäin helppo ja nopea tehdä ja mukavan ryttyisä lopputulos :)