27.2.12

Kannet puhelinmuistioon ja neuvolakorttiin

Kuka enää tarvitsee puhelinmuistioita? No minä!


Ei siinä kuitenkaan numeroita säilytellä vaan kaikenmaailman tunnuksia ja salasanoja. Ennen meillä oli käytössä ihan tavallinen ruutuvihko, mutta ah ja voi sitä pläräämistä kun kaikki oli sattumanvaraisessa järjestyksessä. Nyt aina kulloinkin tarvittava tunnus löytyy aakkostuksen avulla helposti ja nopeasti. Ja avainlukulistatkin ovat aina seilanneet ties missä, nyt niillekin on ihan oma paikka.


Ja nuo kannet, ai mikä taistelu mulla oli niiden kanssa. Sain kuin sainkin siitä siedettävän, mutta ei tuota voi kehumaan ryhtyä. Olisinpa tajunnut lukaista tämän ohjeen aikaisemmin. No, ohjeen lukemisesta oli se hyöty että keksin tekaista kummitytölle puolivuotislahjaksi jotain uniikkia ja mahdollisesti tarpeellista.


 
Omilla lapsillani on sen verran vähän neuvolakäyntejä tiedossa (yhteensä 6 kahdella lapsella) että enpä jaksa vaivautua. Jos jotain vastaavaa ompelen, niin koko perheen passipussin. Sitä - ja lomaa odotellessa.

2 kommenttia:

  1. Hieno idea tuo muistio salasanoille! En ole kyennyt edes laskemaan kuinka moneen eri paikkaan on tunnukset ja aina saa pähkäillä niitten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on todella hyvä idea, helpottaa huimasti. Suosittelen!
      Ja sitten kun muistaa kirjoittaa noi salasanat lyijärillä niin tulee vaihdettuakin niitä joskus :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää ja ilahduttaa!