29.5.12

Taaperokokoinen kantoreppu

Meillä on kannettu lapsia säännöllisesti yli kuusi vuotta ja nyt vasta sain aikaiseksi ommella kantovälineen itse. Uudelle isommalle repulle tuli tarvetta kun mahtavasti palvellut Manduca kävi pieneksi, taaperon jalat puutuivat pidemmissä kantotilanteissa. Hyvät ohjeet repun tekoon olin jo aikaisemmin bongannut SikSakSis-blogista, siinä etusivulla on suora linkki reppuohjeeseen (ja vaippaohjeisiin).

Repun kankaina käytin Ikean verhopellavaa, kaverin lahjoittamaa tukevaa puuvillaista verhokangasta ja paneelin ulkopintaan Kiinasta tuliaisiksi saatua silkkibrokadia. Puuvillainen verhokangas on täysin piilossa, vain tukemassa.
Pehmusteiksi leikkasin 5 kerrosta fleeseä ja se oli oikein hyvä määrä. Miltei mahdoton ommella päällekkäin kahdeksan kerrosta kangasta ja hihna (kaksi neulaa poikki!), mutta lopputuloksena mulla on tosi hyvän tuntuiset olkaimet ja vyötärönauha.
Soljet ja nauhat hain paikallisesta  nappikaupasta, vyötärölle en löytänyt kuin yhteen suuntaan säädettävän soljen, joten siirsin Lowepron kamerarepun soljen tähän reppuun. Rintaremminkin varastin tuosta valmiista repusta kun ei sitä siinä ole tullut käytettyä.



Minun oli tarkoitus tehdä tämä postaus vasta sitten kun olen saanut repusta kunnon kuvat ja unituen tehtyä, mutta ei tiedä kauanko siihen taas menee, niin tulkoon näin.

Kantokuvat on parin tunnin hikisen metsäkävelyn jäljiltä, joten vaatteet on mitä on, paidat korvissa ja tukat sekaisin, älkää välittäkö. Kuvissa 2,5v 11kg ja 5,5-v 16kg. Ja molempien kantaminen onnistui hyvin!

Unituki tai huppu tähän vielä tarvitaan, tämän huomasin kun reissun päätteksi lapselle tuli uni ja sain olla melkolailla etukumarassa ettei pää notkahdellut.


Ihana reppu tuli ja päivittäiseen käyttöön pääsi.

Kiitos ohjeesta Henni!



9 kommenttia:

  1. Oi, miten upealta reppu näyttää! Tyylikäs! Tosi kivaa kuulla, että ohjeita ei ole tehty turhaan :)

    Kangaspaketti lähti postiin eilen ja eiköhän saavu perille lähipäivinä. Tuli vähän rumat pakkaukset, mutta toivotaan sisällön olevan sitäkin mieluisampi.

    VastaaPoista
  2. Niin ja täytyisi kyllä koota reppugalleria blogiin. Olisi kiva sellainen, vaikka pienten kuvauksien kera. Kunhan saisi aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannatetaan! Mä voisin kyllä sitten ehkä tarjoilla tästä parempia kuvia...
      Aika monelle kantamisesta kiinnostuneelle blogisi nimen tänään vinkkasin, toivotaan että innostuvat ompelemaan.

      Poista
    2. Hieno!
      Mäki tei Hennin ohjeella viimekesänä :). Kannoin silloin etupuolella, pitäiskin testata miten onnistuu selässä kanto, rintaremmin lisäämisen se varmaan ainakin vaatii...

      Poista
  3. on kyllä kaunis! Tästä vaan puuttuu ne hopeakoristeet, joista näin unta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa pikkupala hopeaa nauhassa ;) vai oliko sä nähnyt unta jostain kunnon liehukkeista? Eikä ne on tulossa siihen unitukeen sitten?

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää ja ilahduttaa!