13.12.08

Jämäkarkit



Pitihän ne Loftit johonkin käyttää, nämä M-kokoiset pökät syntyivät ex-tempore. Malli on Tiuhtis, mutta omin sovelluksin. Takana lisätyt kerrokset vain oranssin raidan kohdalla, eli vain kaksi kertaa. Toimii matalan vaipan kanssa.
Lisäksi haarakiila ei tullutkaan keskelle...en omista silmukkamerkkejä enkä näköjään osaa laskea.

Käännetyt lahkeensuut rullautuvat (en tainnut jaksaa tehdä tarpeeksi pitkää alapuolta), mutta se onkin aika hauskan näköistä.

Nämä neuloin tarkoituksella oikein tiukalla käsialalla ja housuista tuli selvästi pienemmät kuin edellisistä. Mutta ei haittaa, koska näitä en huovuta pesukoneessa. Pitoa löytyy muutenkin ihan riittävästi päiväkäyttöön.

Puikkoina 4,5 pyörö ja 4 sukkapuikot.

Lorukortteja


Tässä pariin vaihtoon tekemäni kortit.
Apuna napero Tiuhtiksissaan.

2.12.08

Kynttilöitä

Kierrätyskynttilöitä. Vanhojen kynttilöiden jämät sulatettu ja valettu tyhjiin säilykepurkkeihin. Kahdessa takimmaisessa jopa sydänlangat ovat kierrätettyjä :)

Näihin pitäisi valaa viellä vähän lisää, mutta matsku meni ja loppui kesken.

21.11.08

Karkkivillikset


Alennuskorin Lofteista neuloin nämä Tiuhtis-villikset Petran ohjeella.
Koko M, sukkapuikot 4 ja pyörö 4,5. Muistaakseni lyhyt pesu 40 asteessa, linkous 1200. Eivät onneksi kuitenkaan huopuneet liikaa kuten nämä (ja näköjään kuva huovutuksen jälkeen puuttuu tuostakin postauksesta).

Ja kuva otettu tietenkin vasta sen jälkeen kun lapsi konttasi Sauli Niinistön perässä Maamiesseuran 120-vuotisjuhlissa.

Mun ekat Tiuhtikset

Tässä mun ekat Tiuhtis-villikset

Koko S
Malli: Petra
Lanka: Zitron Loft, liukuvärjätty
Puikot: sukkapuikot 4 ja 4,5 sekä 40 cm pyörö 4,5

Näihin kului lankaa vähän vajaat kaksi kerää. Kerät olivat erilaisia, ensimmäinen on liukuvärjättyä kelta-oranssia ja toisessa on mukana myös violettia ja fuksiaa. Hyvin sopivat kuitenkin mielestäni yhdeen, kun molemmissa oli samaa oranssia.

Tein näihin tarkoituksella aika pitkät resorit lahkeensuihin (1o1n), jotta niitä voi käyttää nätisti myös käännettynä, ovat varmasti ainakin aluksi liian pitkät.

Mitat ennen huovutusta:
Resorin leveys ja korkeus: 15 cm ja 8 cm
Housuosan pituus: etukappaleessa lahkeen alkuun 14 cm, takakappaleessa 17 cm.
Leveys haaran kohdalta: 26 cm
Haarakiilan leveys ja korkeus: 9 cm ja 7 cm.
Lahkeen pituus ja leveys: 16 cm ja 10 cm.
Pöksyjen korkeus 39 cm

Nyöri on vielä tekemättä, siitä tulee varmaankin oranssi.

20.11.08

Ajanpuutteessa


En tajua mihin aikani menee. Koko ajan teen jotain ja käsitöitä kyllä syntyy ja päätyy käyttöönkin, mutta aikaa kuvaamiseen, kuvien siirtämiseen ja töistä kirjoittamiseen ei tunnu olevan (ei ole).

Tässä joskus kesällä valmistunut työ, virkattu kori. Kuva napsaistu kännykällä ja sen kyllä huomaa.
Nyt kori pääsi keittiön tasolle päivittäin napsittavien lääkkeiden ja lisäravinteiden säilytäjäksi.

Ohje jostain ja jo kadonnutkin. Mutta kiinteitä silmukoitahan noi vaan on.
Lanka jotain vanhaa kaapinpohjalta. Virkkuukoukku se isoin.

2.11.08

Lisää harkkiksia

Harkkikset muuten samalla kaavalla kuin viimeksi, mutta edestä hieman matalammat. Ulkopintana br-pul, ihoa vasten puuvillavelour. Välissä froteeta ja pellavaa, en muista montako kerrosta mitäkin.











Nämä ovat edellisiä leveämmät haarasta, mallia otin Napaketuista. Ulkopintana br-pul, ihoa vasten flanelli. Välissä (keskellä, ei koko leveydeltä) neljä kerrosta pellavaa vanhasta pöytäliinasta.

Rattaiden tuunaus

Nämä rattaat ovat olleet tässä kuosissaan käytössä jo ainakin neljällä lapsella. Isosiskon kannustamana päätin verhoilla kaikki ruudulliset osat (ja pari sinistäkin..) uudestaan. Inspiraation iskiessä kunnolliset ennen-kuvat jäivät tietenkin ottamatta, joten tässä nyt joku kesällä otettu kuva, jossa mukana kaikenlaista tavaraakin.













Tässä vielä kuva kuomusta sisäpuolelta.















Tässä lopputulos. En ottanut rattaista vanhoja kankaita pois, vaan ompelin uudet suoraan niiden päälle. Kangas on ruskea-valkoista paksua puuvillaa, vähän farkkumaista. Muutaman sauman sain ommeltua koneella, mutta suurimman osan ompelin käsin. Kuomun ompelu sisäpuolelta oli hankalinta ja todella kipeytti sormet, auts.








Tässä vielä toinen kuva, rattaat makuuasennossa.

29.9.08

Harkkahousut

Harkkikset omalla kaavalla.
Kerrokset:
-Uloinna joustofrotee
-sen alla pul (melkein koko alueella)
-sitten pari kerrosta froteeta (vain keskellä, etupainotteisesti)
-seuraavaksi kerros pellavaa (koko alueella)
-ihoa vasten velour

Raidallinen joustofrotee on ainoa uusi kangas, muut ovat kierrätettyjä. Pul on vanhasta vaipasta, frotee ja pellava vanhoista pyyhkeistä (note to self: froteeta tähän kului yhden pikkupyyhkeen verran). Velour on siitä samaisesta asusta, jonka ostin kirpparilta ja jonka hihat käytin aiemmin housuihin. Kuvassakin näkyvä vyötärökaitale on suoraan housujen toinen lahkeensuu, sattui olemaan juuri sopivan kokoinen:) Merkki on omasta vanhasta hupparistani.

Muoks. pesuissa imut ovat edestä irronneet, varmaankin ompelin pellavan kiinni velouriin liian läheltä kankaan reunaa tai muuten huonosti. Imut joutuu nykyään pesun jälkeen asettelemaan kohdalleen, muuten toimiva harkkis. Imukyky on tosihyvä.

Puolipotkarit

Lapselle unihousuiksi vähän paksummat puolipotkarit. Nämä ovat kaksinkertaista trikoota ja käännettävät. Kaavaa näihinkään ei ollut, mallia otin yksistä käytössä olevista pöksyistä.
Näistä tuli vähän vinot, eivätkä muutenkaan ehkä ole kauneista kauneimmat, mutta ajavat asiansa.

Ankkatrikoota sain joskus Isosiskolta.






Ja tämä raidallinen trikoo on leikelty äidin vanhasta Marimekko-paidasta.

Villasukkia

Taas parit villasukat itselle, näitä kuluu.. Lankana 7 veljestä, ohje vyötteestä mukaillen. Silmukoita 38. Punaiset ovat olleet jo käytössä, siksi niiden nilkat ovat venyneet paksumman näköisiksi kuin mustissa.

26.9.08

Apina

Liikkuvaisen lapsen liikkuvainen lempieläin. Apina.

Huovutettua hahtuvaa.


Pussukoita


Tässä pari lorupussia ja pussi Singstar-mikkien säilytykseen.
Ikean ihanaa kangasta.

Suunnitelmia



Haluaisin neuloa:


Kesken:
  • lapsen pipo Loftista
  • pehmolelupossu Cottonellasta

Haluaisin ommella:
  • paneeliverhot lapsen huoneeseen
  • kantopaneeli takkiin
  • trikoopaitoja itselle ja lapselle
  • pari vaippaa
Ja tietty valmistuneet haluaisin naputella tänne.

15.9.08

Velourhousut

Helppo ja nopea tapa ommella lapselle housut: Otetaan käyttämätön paita (tässä tapauksessa naisten velourhuppari), leikataan hihat lahkeiden muotoon, ommellaan haarasauma ja vyötärölle kuminauhakuja. Pujotetaan kuminauha. Valmista viidessä minuutissa.

Tästä samasta kankaasta on odotettavissa lisää ompeluksia lapsille, hupparista kului tosiaan vasta hihat, ja asuun kuuluu myös housut. Ostin asun kirpparilta ihan ompeluksia silmällä pitäen :)

9.9.08

Kirjanmerkkejä


Kymmenvuotissynttärivieraat saivat kukin viedä kotiinsa kivan kirjanmerkin.
Tytär askarteli, minä laminoin.

Lorupussi

Kaksinkertainen lorupussi ja sekalaiset lorukortit 1-vuotiaalle. Kiitos kankaasta Pikkusisko!

8.9.08

Lorupusseja

Lorukortit tarvitsevat myös pusseja, tässä niitä.

Raitapaidan tuunaus

Tämä vanha Marimekon paita oli muuten ihan kiva, mutta edessä oli reikä.












Tässä kuvassa parsittu reikä näkyy, ihan kaulusresorin alapuolella, melkein keskellä.












Peitin reiän (ja samalla oli pakko peittää kuvakin) vanhasta t-paidasta leikatulla tähdellä. Applikointi olisi onnistunut paremmin, jos olisin ensin silittänyt kuvan kiinni liimakankaan avulla, nyt se vähän ryppyilee.
Mutta omaan käyttöön tämä paita kyllä nyt kelpaa:)

Numerolorukortit

Tein lorukortteja numerosta yhdeksän.
















Ja tämmöisiä sain vaihdossa takaisin, ovat numerojärjestyksessä. Satanen on Isosiskon tekemä :)