15.12.07

Villavärjäystä 3


Pikkusiskon perässä innostuin minäkin kokeilemaan villan värjäystä.

Koekappaleena käytin pikkuvauvan neuleasua, jonka esikoinen on saanut lahjaksi 1998. Sen neuloi ystäväni mummon ystävä, mummo hänkin, minulle tuntematon.

Neuleasu on aivan loistava käytössä, sopiva jo ihan pienelle, mutta nerokkaan helmineuleensa ansioista venyy ja paukkuu niin että käyttökuukausia on useita. Lanka on käteen pehmeää villaa, ei kuitenkaan tunnu merinolta. Pohja on kauniin luonnonvalkoinen, mutta koristelu on tehty keltaisella. Ja siitä väristä minä en pidä. Valokuva tosin vääristää, keltainen ei erottunut näin selvästi.

No asiaan, kuuntelin Pikkusiskon vinkkejä (täällä kävin vasta jälkikäteen) ja päädyin seuraavanlaiseen työtapaan:

4 l vettä
15 ml punaista elintarvikeväriä (20ml pullollisessa väriä 162mg)
1,5 dl etikkaa
20 ml suolaa

Sekoitetaan ainekset viiden litran kattilassa. Upotetaan vaate veteen, lämmitetään vesi höyryävän kuumaksi mutta ei anneta kiehahtaa. Sekoitellaan välillä. Annetaan jäähtyä. Hassusti vedestä tulee lopulta kirkasta kun kaikki väriaines on kiinnittynyt villaan.

Tämä neuleasu kaksine tossuineen (punnitustulos tulee tähän kunhan asu saadaan punnittua) mahtui kattilaan hyvin ja värjäystuloksesta tuli tasainen vaaleanpunainen. Mutta mitä tapahtui keltaisille sydämille: EI MITÄÄN. Ne oli tehty jollain tekokuitulangalla ja siihenhän ei tällainen värjäys pure. Keltainen erottuu nyt entistä paremmin, mutta tuossa pinkin joukossa se ei ehkä ärsytä ihan yhtä paljon kuin ennen.

Lopputuloksena nätti pienen tytön asu. Kiitos innoituksesta Pikkusisko!

3 kommenttia:

  1. IHANA!
    Alkuperäinenkin oli ihan jees, mutta tää vasta on suloinen. Mulla nyt ei mitään keltaista vastaan olekaan.

    VastaaPoista
  2. napit vielä kun vaihtais, aiotko jaksaa?

    VastaaPoista
  3. En ole suunnitellut nappien vaihtoa, eivät pistä silmään mitenkään. Toisaalta -jos kaapista löytyy valmiiksi jotkut hyvät nin saatan vaihtaakin. Tutkaillaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää ja ilahduttaa!