20.2.12

Raitapaita, öh eiku -huppari

Ihana Metsolan joustofrotee odotteli pitkään inspiraatiota. Sitten kun se tuli, ei puolimetrinen kangas riittänytkään 92-kokoiseen haalariin. No, paitaan aina riittää. Leikkasin paidan koossa 98 ilman saumanvaroja (koska en jaksanut piirtää kokoa pienempää ja tuo oli lentokonepaidan jäljiltä valmiina). Kooltaan tuosta tuli ihan kiva lapselle 86 cm, kasvunvaraakin vielä jäi.


Applikaatio onnistui ihan kohtuullisesti. Valkoinen kangas on peräisin esikoiselle kierrosta tulleesta 62 cm velourpaidasta, veikkaisin että tuo paita on ollut abiturienttiserkkuni käytössä vauvana ja sen jälkeen aika monen muun. Punainen on jämäpalaa näistä housuista.
Kulmien ompelussa onnistuin kulma kulmalta paremmin. Täällä Unikuun terapiahuoneen ohjeita, joita koitin ommellessa muistella (en muistanut).

Ompelu se sitten tökkikin.
Kaulukseen piti tulla kevyt resorikanttaus. Punaisesta resorista olin aikaisemmin leikannut johonkin paitaan kaulusresorin tuplana, joten nappasin vaan valmiin palan (ihan liian lyhyt!) tätä paitaa varten ja näppäränä tyttönä keksin lisäksi uuden tavan kantata kaulus: saumuroidaan oikea puoli nurjalle ja käännetään oikealle puolella kantiksi ja kaksoisneulalla päälle. Lopputulos oli AIVAN KAMALA ja olihan se pakko purkaa.

Ärsytti niin kovasti että menin kaivamaan jostain hupun kaavan ja juuri ja juuri kankaasta riitti ja sain kauluksen kuntoon. Kivasti saumurin saumoissa näkyy tuota punaista resoria sisäpuolella, muistona kauluskokeilusta.


Jostain syystä sivusaumat aaltoilivat todella paljon, yritin ilmeisesti liian irvokkaasti yhdistää saumoja ja oli pakko ottaa molemmilta puolilta sivusauma uusiksi. Aaltoilua jäi, mutta uudelleensaumurointi kavensi paitaa entisestään, mikä on oikein hyvä juttu.

Hupullisena tästä tulikin aivan mahtava, vai mitä?


5 kommenttia:

  1. Hienosti korjattu kaulusongelma! Täytyypä pitää mielessä, kun joskus sitä ajatuksissaan kaikkea mokailee :)

    Reipas ja upea huppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henni! Enpä usko että Siksaksisissa on paljon tapana mokailla, mut eihän sitä koskaan tiedä :)

      Mulla on muuten työlistalla kantoreppu, meinasin sun ohjeilla tehdä. Kiitos niistä jo etukäteen!

      Poista
    2. :D Kyllä mä ainakin mokailen aikalailla. En voisi ikinä tehdä sarjatyötä tai myyntiin mitään, kun olen niin suurpiirteinen. Onneksi ne ei yleensä käytössä haittaa, vaikka aina itseä vaivaakin. Nyt esimerkiksi neulon sukkia (viimeksi tein kantpäättömät versiot kolme vuotta sitten ja kantapäälliset ehkä yli 10 vuotta sitten), enkä tietenkään jaksanut mitään ohjeita katsoa. Etenkään nyt flunssaisena, kun pääasiassa vietän aikani sohvalla makoillen. Yrityksen ja erehtymisen kautta vaan.

      Ei vissiin vain viitsi jokaisessa postauksessa valittaa mitä kaikkia taas tuli mokailtua :D Voi edes jossain pitää "täydellisyyden" illuusiota ilmoilla ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää ja ilahduttaa!