25.10.09

Vauvan tossut

Nämä ovat kovasti olleet käytössä, mutta ei enää mitään havaintoa mistä otin ohjeen..

Lanka: luonnonvalkoinen Seitsemän Veljestä
Puikot: sukkapuikot 4

Palmikkopipot

Olisin halunnut tehdä uuden tämmöisen, mutta ohjetta ei enää löytynyt Novitan sivuilta :(
Onneksi löytyi toinen kiva ohje.

Ohje: Drops
Lanka: luonnonvalkoinen Seitsemän Veljestä
Puikot: sukkapuikot 4, pyörö 4

Reuna jäi vähän rumaksi, virkkasin siihen kerroksen kiinteitä silmukoita niin siistiytyi.
Tein isoimman koon, mutta silti tästä tuli pienemmän pipo.


Esikoiselle tein samalla ohjeella ruskeasta 7-veikasta. Silmukoita on tässä 112, korkeutta ennen kavennuksia 19cm. Ja tähän pipoon tein ohjeesta poiketen käännettävän 2o2n-resorireunan.

Ruokalappuja

Tämmöisiäkin on tullut ommeltua, en ole muistanut esitellä. Kovassa käytössä ovat päivittäin, kuvassakin yksi likaisena..

Kaikki vähän eri mallisia, taskulla ja ilman. Kaikissa pul tai softis, joten vesi ei mene läpi.

Valkoinen oli mainosruokalappu, johon ompelin taakse kosteussuluksi softista ja mainostekstin päälle raidallisesn sydämen (vanhasta paidasta).

Vihreäpalloinen on käännettävä, toisella puolella musta-harmaa pallotrikoo.

Tämäkin kuva muuten kääntyi, mikä tätä taas vaivaa? :x

Retromekko 2

Löysin tätä kangasta lisää kirpputorilta. Tällä kertaa siitä tuli mekko. Mietin laittaisinko vyötärölle vaaleanpunaisen villanauhan, en ehkä.












Takana nepit: (ja kuva taas kääntyi :x)

20.10.09

Retromekko

Isomummon vanhasta mekosta ommeltu vähän pienempi mekko :)
Hyödynsin vanhan vetoketjun ja joitakin käänteitä suoraan vanhasta mekosta.


















Sisävaippa

En ole tainnut tätä vaippaa muistaa blogata? Nyt kuvasin tämän myyntiä varten, mutta laitetaas samalla tänne.

Sisäpintana tässä on samaa sinivalkoista flanellia kuin applikaatioissa. Imuna pellavaa ja froteeta. Ulkopintana trikoo vanhasta t-paidasta.
Tarrakiinnitys.

Mansikkapaidat

Mansikkapaidat pienille. Toisessa ruskea resorikanttaus, toisessa valkoinen. Pienemmässä paidassa nepparit olkapäällä.

Muuten ihan jees, mutta tämä ihana kangas (Eurokankaan alekorista) ei näköjään kestä 60 asteen pesua ja/tai kuivausrumpua :(
Isompi paita on pesty kerran, pienempi kaksi kertaa. Selvä ero!

16.10.09

Housut ja paita, joista tulikin yöpuku

Ompelin ihanan söpösestä kankaasta trikoopaidan. Olin ajatellut sitä päiväkäyttöön, mutta lapsi halusi yöpaidaksi. Suostuin heti, koska pääntien (ja hihojenkin) kanttaukset vähän lörpöttävät, kaula-aukko ei ole kaunis.

Housut olen ommellut joskus aiemmin (mutta unohtanut blogata?) vanhasta trikoopaidasta. Paidan hihoista tuli suoraan lahkeet. Hihat olivat sen verran kapeat, että lisäsin haaraan vielä kiilan leventämään housuja. Ja resorilaatikosta löytyi vain valkoista, joten sitä sitten vyötärölle.

Taskuvaippoja

Isosiskon hyväksi havaitulla kaavalla ompelin taskuvaippoja. Ja neppipihdit, ah mikä ihana keksintö! Nepittelin samalla innolla kaikki vanhatkin taskut (jotka ennen olivat tarrallisia).

Ulkopintana näissä on Br-pul. Sisäpintana trikoo, osassa vanhoista t-paidoista.

Tämän sarjatyöprojektin aikana opin, että:
-reisikumppareiden ompelu kujaan onnistuu paremmin, kun vaihtaa ompelukoneeseen vetoketjupaininjalan.
-nepittäessä kannattaa merkitä kynällä kohdat, joihin haluaa nepit.
-jos merkkaa tussilla, kannattaa merkata oikeaan kohtaan, ei lähde välttämättä pesussa pois (D'oh!)

6.10.09

Lorupussi


Kaksivuotiaan parhaalle kaverille lähti itsetehty lorupussi ja kymmenkunta lorukorttia.
Lorupussin kangas on kierrätetty erään blogin lukijan vanhasta liivimekosta.

Olkalaukku





Marimekon Unikko-olkalaukkua mukaillen valmistui tämä laukku Ikean tukevasta kankaasta.
Laukussa on ylellinen magneettineppari, joka muuten maksoi enemmän kuin kangas.
Laukun sisälle laitoin taskun lapsen vanhasta koulurepusta.

Tämä kassi todettiin niin tyylikkääksi, että kaappiin jäänyt jämäkangas ja kaavat lähtivät jo uuteen kotiin toista kassia varten.

Kypärämyssy


Ihanasta eettisesti tuotetusta Woodin Aran luomumerinovillalangasta valmistui tämä superpehmeä kypärämyssy. Ohje Käspaikasta.
Mallitilkun neulomisesta (puikot 4) huolimatta myssystä tuli juuri sopiva kaksivuotiaalle, vaikka tarkoitus oli tehdä vauvalle. Onneksi vauvalle on odottamassa jo pienempi samanlainen, Pikkusiskon neuloma myssy (kuvaa ei taida olla blogissa).

15.9.09

Tuplarattaiden tuunaus

Ostimme kesällä pihakirppikseltä upeat Brion vanhat tuplat pilkkahinnalla. Sininen väri vaan ei minua miellyttänyt, ja olivathan kankaat vähän sivusta jo kuluneetkin.











Joten tässä kärryjen uusi ilme!
Kangas on paksua markiisia, löytyi halvalla Eurokankaasta. Ajattelin, että kangasta olisi jäykkyytensä vuoksi hankala ommella, mutta tosi helppoa oli.
Hankalinta tässä(kin) hommassa oli aloittaminen, valmista tuli yllättävän nopeasti.













Taakse tein ison taskun. Sen saa suljettua kiinnittämällä kuvassa näkyvät mustat kuminauhat ylös piilossa oleviin nappeihin.

Taskun sisäpuolella ovat selkänojan vaneristen vahvikkeiden taskut, joiden kankaan menin sitten laittamaan eri suuntaisesti kuin muut, raidat vaakaan. Ajattelin, että mihinkäs se sieltä toisen taskun alta näkyy. No, kuten huomaatte, se näkyy. Ja häiritsee. Joten pujottelin tuonne väliin vielä yhden kankaan, raidat pystysuuntaan ja tarkasti kohdistaen. Siitä ei nyt ole (vielä ainakaan) kuvaa, mutta parempi on.

30.8.09

Apina-yöpuku, 140 cm


Viimein se valmistui. Housut vaativat hieman harjoitusta etukäteen, mutta paita nyt on niin perusjuttu että leikkasin kankaan suoraan vanhan yöpuvun paidan malliin.

Tarkoituksena oli kantata lahkeen- ja hihansuut joustokantilla kuten kaula-aukkokin, mutta se oli niin kamalaa hommaa että päädyin erilaisiin ratkaisuihin.

Kaula-aukko on kantattu joustokantilla, kahteen kertaan koska ensin en tajunnut venyttää kanttia tarpeeksi. Ompelin kantin kaksoisneulalla ja ikävä kyllä sauma on kuin juostenliritelty, mutta en jaksanut purkaa kun se oli muuten hyvä ja toimiva ja kaulukset saumuroinnitkin kokonaan piilossa.

Hihansuut on käännetty tavalliseen t-paita-tyyliin ja ommeltu kaksoisneulalla.

Lahkeensuihin tein apinakankaasta resorin (kätevä jättää kasvunvaraa).

Aika sekametelisoppa siis tuli tästä puvusta, mutta pääasia on se, että lapsi tykkää. Apinamies.


Nuken sukkahousut

Viime elokuussa bongasin ohjeen ja idean Joskan blogista.
Materiaalin etsinnässä vierähti aikaa, koska käsiin osui lähinnä parittomia sukkia, mutta tässä nämä nyt on. (kuvat lisätään kun kameran johto löytyy)

MeandI-apinasukkikset valmistuivat jo jonkin aikaa sitten ja tänään päiväunipalkinnoksi ompelin ihanat pinkit sukkikset omista jo reikiintyneistä sukistani. Ihanat kummipojan painatukset jäävät näin talteen.

21.8.09

Malliompelua

En löytänyt minkäänlaista kaavaa joustofroteiseen liivimekkoon niin piti piirtää tavallinen liivimekko koossa 92 cm ja ommella se vähän niinkuin malliksi.

Punainen kangas on tämän lähes käyttämättömäksi jääneen hameen alaosasta. Punavalkoruudullinen pellavakangas on jämäpala lierihatusta (jota en olekaan muistanut blogata). Ompelin innoissani napinlävet mekkoon ennen kuin olin edes miettinyt mitkä napit laitan. Tuli sitten tehtyä melko pienet napinlävet, joten napitkin on pienet, ei-niin-näyttävät perusnapit kierrätysnappilaatikostani, luultavasti peräisin miesten kauluspaidasta.

Kaava Suuri Käsityökerho x/x. Kaavassa olevat alavarat on naurettavan pienet, kyllä tämänkokoisissa mekoissa minusta pitäisi alavaran olla reilusti isompi eli ulottua kainaloon asti.
Teinpä kuitenkin kerrankin ohjeen mukaan. Taskut tosin jätin pois, ne olisi ehkä kannattanut mekkoon laittaa, koska on jotenkin turhan raskas yläosa.

Koristeena edessä pala huolittelematonta pellavaa, joka on ommeltu kiinni viidella napilla. Ei ollut hyvä idea sametin kanssa, pesun jäljiltä koko mekko oli aivan nukkainen ja pellavakangaskin kutistunut.

Mekko on paljon nätimpi kuin tässä pikaisesti räpsäistyssä kuvassa, varsinkin jos alla on valkoinen paita.

20.8.09

Nöttösiä


Tässä ensimmäiset ompelukset tulevalle pikkuiselle.
Malli on Nöttönen, joustava ja pehmoinen ensivaippa ilman kiinnitystä.

Ensin valmistui kolme vasemmanpuoleista vaippaa täysin kaapista löytyneillä tarvikkeilla. Kirjoitin vaippojen sisällöt ylös, mutta lappu on nyt kateissa joten palaan tähän postaukseen myöhemmin täydentämään tietoja.
Vaippa 1. 3 -kertainen bambujoustofrotee, imuna xxx
Vaippa 2. 2-kertainen bambujoustofrotee, tukikankaana oranssi joustofrotee, imuna xxx
Vaippa 3. 2-kertainen oranssi joustofrotee, sisäpintana bambujoustofrotee, imuna xxx


Koska ompelu oli niin ihanaa ja vaipoista tuli niin pehmoisia ja söpöisiä niin olihan niitä tehtävä lisää.
Vaipat 4-7. 3-kertainen joustofrotee, imuna 2krs. hamppucollegea.

Kuminauhat kaikissa framilonia.

Oranssi joustofrotee on jo toistamiseen kierrätetty, alunperin kirpparilta hankittu lannepyyhe, josta muotoutui Mummut-näpsyvaippa ja josta kumpparien lauettua (reilun vuoden ahkeran käytön jälkeen) muotoutui näitä Nöttösiä.

17.8.09

Välipalaompelua


Vanhat pyyhkeet pääsivät uuteen käyttöön talouspaperin korvikkeeksi.









Jo vuosia kaapissa majailleesta Marimekko-trikoosta (tehtään ylijäämäpaloja) saumuroin pikkuhousunsuojia. Trikoon alla 1 krs flanellia ja alimmaisena kankaana vanhaa lakanaa.

Yllättävän haastavaa tuo kaarevien saumojen saumurointi. Helppoa ja nopeaa kuitenkin, sellaista välipalaompelua.
Nepit vielä puuttuvat.

Velourhousuja


Kävin männä viikolla lastenvaatekutsuilla järkyttymässä velourhousujen hinnasta (20-30 euroa/kpl). Kummasti teki mieli kaivaa esiin kaapin kätköissä majaileva joustava kangas, sama kuin tässä tunikassa, ja tehdä vastaavat mutta "aivan ilmaiseksi". Alunperin tuo kangas on peräisin Huutiksesta ja maksoin parista metristä muutaman hassun euron.

Heti kutsujen jälkeen illalla tein housut koossa 92 cm, mallia otin pikkusiskon ompelemista housuista. Kovasti mietin miten Pikkusisko onkin onnistunut ompelemaan lahkeensuun resorit niin pahuksen tyylikkäästi. No, blogipostauksen uudelleen luettuani ymmärrän miksi. Itse en onnistunut yhtä hyvin ja kasvunvaraakin tuli tehtyä, mutta lahkeet käännettyinä ovat juuri nyt sopivan pituiset housut.











Toiselle, vähän isommalle lapselle, olen luvannut ommella yöasun Apinat-kankaasta. Kaavaa moiseen pukuun koossa 140 cm en löytänyt mistään, joten piirsin kaavan lapsen lempiolohousuista siten että lahkeessa on vain sisäsauma.
En uskaltanut kokeilla omaa kaavaa suoraan tuohon kalliiseen kankaaseen, joten harmaa raitavelour pääsi vielä käsittelyyn.

Housuihin laitoin vanhoista puuvillaisista pitkistä kalsareista talteen pistetyt resorit, joten kierrätystäkin on mukana näissä housuissa. Lapsi rakastui housuihin, ei ihme, sillä ne ovat juuri sopivan väljät ja varsin pehmeät. Pääsivät heti myös unikäyttöön.

Apinakangas odottaa edelleen leikkuuta.

22.7.09

Babette -ensimmäiset palat


Tässä lomamatkalla (2500 km) virkatut palaset, lähes kolmasosa peitosta on jo tehtynä. Peiton kokoa en ole vielä varsinaisesti päättänyt, mutta näyttää siltä, että pääsen itse suunnittelemaan layoutin, koska kahdesta kaistaleesta tulee liian kapea ja kolmesta liian leveä.

Olen varsin tyytyväinen värivalintoihini, jos lempivärejään valitsee niin ei voi mennä pieleen. Ainoat puutteet ovat punaisen ja harmaan vierekkäin tuoma joulutunnelma ja se ettei kahta harmaata voi laittaa vieretysten, koska ovat liian samanlaiset.

Voi apua tuota pääteltävien lankojen määrää...